Mukana tukemassa!









Mestari HIFK vahvistaa rivejään!

22.04.2010
          

HIFK on aloittanut ensikauden joukkueensa kasaamisen, ja nyt julkaistaan ensimmäinen uusi nimi joukkueessa.




                             

Jari Hyttinen on tehnyt sopimuksen kanssamme ja hän liittyy joukkueen vahvuuteen heti. Hyttinen pelasi viimekaudella Porvoon Akilleksessa, jossa hän osallistui myös valmentamiseen.

Valmentaja Ari Kukkonen sanoikin, että Hyttinen on hyvä vahvistus joukkueellemme ja varmasti viime kaudesta jäi Jarille runsaasti näyttöhaluja joita tulemme hyödyntämään.

Jari Hyttinen kertoikin allekirjoituksen yhteydessä itse seuraavaa: "IFK:n vahvaan ja menestyvään joukkueeseen on mukavaa tulla. Usea pelaajista on ennestään tuttu ja aika monen kanssa on uran aikana tullut jopa samassa joukkueessakin pelattua".

Hyttinen mietti HIFK:n taustoja seuraavasti: "IFK:lla on viime vuodet menestyvän joukkueen kannalta tärkeä keskiakseli ollut jopa kansainvälistä tasoa. Maalissa sarjan paras maalivahti (Olbert), puolustuksen kovaotteisena lukkona sarjan paras libero (J.Laitinen), keskikentän keskustassa johtajana Mutikainen sekä kärjessä sarjan paras kahteen suuntaan pelaava hyökkääjä (Söderström). Kun tämän akselin ympärillä viime kaudella lisäksi pyörivät luisteluvirtuoosit "nappe" Larsson ja Teijo Laitinen oli joukkue kiistatta maan paras. Toivottavasti kaikki nimeltä mainitut pelaajat jatkavat uraansa IFK:ssa, ja toivottavasti valmennusjohto löytää minulle sopivan roolin osana toimivaa kokonaisuutta"

Siirtymiseen HIFK:n punaiseen paitaan Hyttinen heitti seuraavat kommentit: "Muutamat kielitaidottomat ja symboliikkaa ymmärtämättömät henkilöt ovat käyttäneet minusta viime vuodet nimitystä ferrari. Tuon perusteella IFK:n punainen paitahan sopii minulle erinomaisesti. Todellisuudessa olen kuitenkin hengeltäni ja pelityyliltäni automerkeistä pikemminkin Opel; luotettava, monikäyttöinen ja perusvarma saksalainen. Tämän tietävät myös minut verrattain hyvin tuntevat valmentajat Ari Kukkonen ja Juha Laitinen".

Ensi kautta Hyttinen mietti jo seuraavasti: "Yli odotusten omalta kohdaltani sujuneet MM-kisat sekä nyt tämä piristävt seurasiirto ovat saaneet aikaan sen, että seuraavan kauden alkua ja syksyllä eteen tulevia kansainvälisiä pelejä odottaa kuin lapsi joulua. Harjoittelu on jo hyvässä vauhdissa".

 

Tietoja Hyttisen taustoista:

Syntymäaika: 23.11.1976      Pituus: 179     Paino: 88
Perhe: Naimisissa, 2 poikalasta (-05 ja -09)

Työpaikka: Linnajoen koulu, Porvoo (Perusopetuksen lehtori)

Pelipaikka: Riippuu joukkueen koostumuksesta, Vasen keskikenttä/Sivutuki

Bandyliigassa: Noin 230 ottelua joissa 197 maalia ja 138 syöttöä

Ruotsissa: Elitserienissä yli 100 ottelua (Villa/Lidköping, Falu BS/BK ja Örebro SK)

Maaottelut: 30 A, 8 J, 7 P (MM-kisat 2003 ja 2010), vuoden juniori Suomessa 1993

Pelinumero: 80

 

HIFK-BANDY

(Teksti: Pasi Virtanen)