Mukana tukemassa!









HIFK:n videossa Stadilaisia jääpallotunnelmia

10.03.2010
 Jääpallokausi huipentuu viikonloppuna finaaleihin Helsingissä. Kentällä HIFK on tehnyt hyvää työtä, mutta paiskittu on taustallakin. Nyt kauden loppusuoralla on aika hieman kertoa mitä olemme tällä kaudella tehneet jääpallon ilosanoman levittämiseksi Helsingissä.


Monipuolisen tiedotustyön lisäksi päätimme tehdä HIFK:n jääpalloa esittelemään nykyaikaisen videon, josta välittyy pelaamisen ilo ja HIFK henki. Promootiovideon voit katsoa netti-tv:stämme. Video alkaa heti mainoksen jälkeen. Paljon muutakin tiedotustyötä on tällä kaudella tehty, lue seuraavasta mitä.

Seuran johto tekee omaa työtään kabineteissa ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Nyt ei puututa siihen, vaan tarkastellaan työtä, jonka tulokset näkyvät yleisölle. Ja toivottavasti tuovat mukaan yleisömassaa, joka lisää seuran uskottavuutta yhteistyökumppaneiden silmissä.


Tavallinen jääpalloseuroja koskeva kritiikki on ihmettely siitä, miksi seurat eivät tee mitään mainostaakseen itseään. Nettisivuja ei päivitetä, lehdissä ei ole juttuja, peleistä ei ilmoitella. Tällainen kritiikki on tavallista myös Helsingissä. Varsinkin Hesaria syytetään usein jääpallon syrjimisestä.

Syyt siihen miksi HIFK:n jääpallo ei aina uutiskynnystä ylitä eivät kaikki ole tiedossamme. Sen sijaan tiedetään, että omalla työllä voimme edistää paitsi pääsyä julkisuuteen, myös pitää yllä mukana olevien henkilöiden mielenkiintoa ja houkutella uusia ihmisiä.

Ja sitä työtä on HIFK:ssa tehty. Työn tuloksia on vaikeampi mitata, ne nähdään vasta jälkeenpäin. Onko HIFK:n jääpallon suosio kasvanut vai ei, on oleellinen tulos.


Uutiskynnyksen ylittymiseen vaikuttavat usein valinnat siitä, mitä millekin tiedotusvälineelle nostetaan esille. Teimme syksyllä ratkaisun, että nostetaan joukkueen Ruotsissa käyneiden suuri määrä ja suomenruotsalaisuus esille. Joukkueessahan on mukana kymmenen Ruotsiin jääpalloreissun tehnyttä. Lisäksi äidinkielenään ruotsia puhuu viisi pelaajaa.

Kortti on vetänyt, FST5:n urheilutoimitus on tehnyt jääpallojuttuja viidestä pelistä. Ainakin neljää pelaajaa on haastateltu telkkariin. HBL seuraa tietysti muutenkin jääpalloa. Ja on se Hesarikin vieraillut Brakulla. Viisi kuvallista juttua haastatteluineen on kauden aikana tehty Suomen suurimpaan sanomalehteen. Ja yhdessä aiheena olivat juuri Ruotsin kävijät. Teemme myös yhteistyötä paikallislehti Helsingin Uutisten kanssa. Omalla aktiivisuudellamme Helsingin Uutisiin parannamme mahdollisuuksia nousta heidän uutisvirtaan mukaan.


Tiedottaminen ja samalla markkinointityö aloitettiin jo syksyllä. Jo ennen Sandvikenin maailmancuppia sovittiin, että sieltä aloitetaan videolähetysten tekeminen. Videopaja onkin poikinut haastatteluja, suoria lähetyksiä ja maalikoosteita. Suoria selostettuja lähetyksiä vieraskentältä on lähetetty 7 pelistä. Teknisten resurssien rajallisuus sekä ankarat olosuhteet ovat aiheuttaneet hankaluuksia, eivätkä kaikki livelähetykset ole aina olleet täysin sujuvia. Mutta resurssien rajallisuuteen kuuluu, että opetellaan samalla kun tehdään. Koko ajan on opittu. Videotiimin kunniaksi on sanottava, että kroppaa on laitettu likoon. Esimerkiksi ylemmän jatkosarjan peliä Porvoosta selostettiin ja kuvattiin ankarassa pakkasessa ulkona. Vehkeet eivät kestäneet pakkasta yhtä hyvin kuin miehet. Rajallinen langattoman verkon siirtokapasiteetti aheuttaa myös ongelmia jatkuvasti.


Päätimme syksyllä myös johdonmukaistaa ja terävöittää kirjallista tiedottamista paperilla ja verkossa. Tämän työn lippulaiva on tietysti HIFK-bandy kausilehti. Se on 64 -sivuinen ammattimaisesti tehty ja taitettu kiiltävälle paperille painettu aikakauslehti. Lehdessä on artikkeleita pelaajista, jääpallosta ja HIFK:n joukkueista sekä taustoista. Kuvia on yli 40.


Nopeudessa valitettavasti olemme välillä epäonnistuneet. Raporttien teko verkkosivuille joskus jää. Yksi vapaaehtoistyön huonoja puolia on, että joskus jotain jää tekemättä. Kun on jo koko päivän valmistellut peliä ja purkanut pelin jälkeen mainokset, ei intoa hirveästi ole enään jäljellä kirjoittaa raporttia. Tekijöitä tarvittaisiin lisää.

Sama ongelma vaivaa HIFK:n Bandyblogia. Sinne kirjoitellaan jos rauhallisia hetkiä otteluiden aikana löytyy. Nopeita tunnelmia blogiin on kuitenkin saatu napattua aika monesta pelistä.

Mutta kaikista peleistä raportti on kuitenkin tullut. Melkein jokaisesta kotipelistä tuoreiden kuvien kanssa. Kuvista suuri kiitos Huovilan Pekalle. Ilman hänen kuviaan raportit olisivat vain kuivaa tekstiä.


Tekstejä ja artikkeleita kolumni palstalle on tipahdellut kiitettävästi. Tällä kaudella tämä mukaanlukien jo seitsemän. Pari ulkopuolistakin kynämiestä on innostunut kirjoittamaan, kiitos siitä.

Jokaiseen kotipeliin on tehty otteluohjelma erikseen. Ohjelmassa on joukkueiden kokoonpanot, sarjataulukko ja yhden pelaajan nosto esille. Lisäksi kerrotaan ottelun merkityksestä lyhyesti.

Kotiotteluissa järjestetään valmentajien haastatteut kentällä ennen peliä. Pelien jälkeen on aina lehdistötilaisuus. Joskus paikalla on vain yksi toimittaja ja oma kameraryhmä, mutta järjestetty on.


Näin kauden päätteeksi teimme nyt netti-tv:ssä julkaistun videon, koska viestejä siitä, että jääpallo ja HIFK kiinnostaa kuulee kaiken aikaa. Haluamme välittää HIFK -tunnelmaa ja toivomme, että saamme houkuteltua uusia kannattajia ja pelaajia.

Välillä kasvuun on vaikea uskoa, sillä talven kelit ovat olleet lannistavia. Varsinkin yleisömääriä on ollut vaikea nostaa. Kuitenkin seuraan on tälle kaudelle liittynyt useita pelaajia ja taustahenkilöitä. Kokonaan uusia joukkueita tälle kaudelle olivat naisten ja tyttöjen joukkue, sekä piirisarjaa pelaava HIFK Kolmonen. Lähellä oli, ettei B-nuoriin saatu joukkuetta. Myös kokonainen junnujen futisjoukkue on ilmottanut kiinnostuksesta kokeilla jääpalloa ja he harkitsevat jääpallon ottamista valikoimaan ensi talvena. Kaikkiaan HIFK:ssa oli tällä kaudella 114 lisenssin maksanutta pelaajaa.


Tervetuloa mukaan, vielä ehtii finaalia katsomaan.


Aimo Vainio